kresser

Rasvasodan voittaja julistetaan mediassa

Terveysviranomaisille uhkaa tulla takkiin informaatiosodassa. Yksi syy tähän voi piillä tiedotusvälineissä.

Brittiläisen Cambridgen yliopiston tutkijat julkaisivat viime kuussa tutkimuksen, jonka mukaan voi tai muut kovat rasvat eivät ole yhteydessä sepelvaltimotautiin. Analyysi perustui 72:n aiemman tutkimuksen aineistoon muun muassa Yhdysvalloista ja Euroopasta. Tieto tutkimuksesta levisi kulovalkean tavoin tiedotusvälineissä ja blogeissa. Suomessa siitä uutisoi ainakin Helsingin Sanomat, Yle ja Iltasanomat.

Vähemmälle huomiolle mediassa jäi se, että tutkijat olivat tehneet useita metodisia virheitä. Lisäksi jäi epäselväksi, miksi tutkimuksessa ylipäätään saatiin sellaisia tuloksia kuin siinä saatiin.1

Uutisia lukiessani mieleeni palasi vastaava episodi kolmen vuoden takaa. Silloin eräässä meijeriteollisuuden rahoittamassa tutkimuskoosteessa tultiin samaan johtopäätökseen, ettei kovalla rasvalla ole yhteyttä sydän- ja verisuonisairauksiin. Ja aivan kuten nytkin, uutinen tutkimuksesta levisi nopeasti ympäri maailmaa. Tutkimuksen julkaissut tiedelehti American Journal of Clinical Nutrition julkaisi samoihin aikoihin myös kolme kriittistä kommentaaria, jotka osoittivat meijeriteollisuuden tutkimuksessa olleita puutteita. Moniko uutisoi näistä kommentaareista? – ei kovinkaan moni.

Mielestäni media aika harvoin onnistuu dokumentoimaan tieteen tapahtumia tasapainoisesti. Tämä johtunee jo uutiskriteereistä itsestään: epätavallisilla ilmiöillä on enemmän uutisarvoa kuin tavallisilla. Näin ollen poikkeuksellinen tutkimustulos uutisoidaan todennäköisemmin kuin ennalta-arvattava. Samoin kaikki jälkipuinti jäänee helposti uutisoimatta, koska sillä on valtamediassa vain vähän uutisarvoa ja sen käsittely voi olla toimittajalle liian vaikeaa.

Sen enempää spekuloimatta, haluan ottaa esiin muutaman esimerkin siitä, miten kuva tieteestä vääristyy mediassa. Tarkoituksenani ei ole parjata toimittajia. Mielestäni on kuitenkin aiheellista alleviivata, että tiede- ja terveysjournalismissa on parantamisen varaa.

Continue reading

keys-cover-01

Ravitsemustieteen pseudohistorioitsijat tulevat

Joukko kyseenalaisin motiivein varustettuja henkilöitä on ryhtynyt kirjoittamaan ravitsemustieteen historiaa uudelleen.

Kirjailija Joonas Konstig kirjoittaa ravitsemusaiheista kolumnia Helsingin Sanomien sivulla. Tuoreessa kirjoituksessaan Konstig viittaa englantilaiseen klassikkokirjailijaan, George Orwelliin. Konstig leikkii ajatuksella ”mitä George Orwell opettaa meille ruoasta”. Koska olen itsekin Orwellin kirjallisuuden ystävä, liityn mukaan leikkiin.

Konstig ihannoi kivikautista ja ”alkuperäistä” ruokavaliota. Tuoreessa tekstissään hän haluaa luoda vaikutelman, että myös Orwell ajatteli jotakuinkin samoin. “Pitkällä aikavälillä kenties havaitsemme, että säilykeruoka on konekivääriä vaarallisempi tappoase”, Konstig siteeraa kirjailijaa.

Oli Orwellin näkemys terveellisestä ravitsemuksesta millainen hyvänsä, hänen kirjallisuudestaan löytyy mielestäni suurempia viisauksia, joista yhden haluan nostaa esiin.

Continue reading

why-nutrition-is-so-confusing

Miksi ravitsemus on niin hämmentävää?

Journalisti-kirjailija Gary Taubes hyökkää tiedettä vastaan New York Times -lehdessä, jälleen kerran.

New York Times -lehti  julkaisi eilen sunnuntaina artikkelin otsikolla Why Nutrition Is So Confusing. Artikkelin taustalla on Gary Taubes, palkittu amerikkalaisjournalisti. Taubes tuli tunnetuksi vuonna 2007 kirjallaan Good Calories, Bad Calories, joka väittää, että kaikki mitä meille on opetettu terveellisestä ravitsemuksesta perustuu valheeseen ja roskatieteeseen.

Taubes itse on ns. ”hiilihydraattihypoteesin” kannattaja. Kyseessä on harhainen ajatus, jonka mukaan nimenomaan ravinnon hiilihydraatit lihottavat ja sairastuttavat, kun taas rasva on harmitonta. Taubesin kirjan väitteitä on ruotinut perusteellisesti mm. Penningtonin lihavuuden tutkimusyksikön johtaja George Bray.

Menestyskirjansa julkaisun jälkeen Taubesilla tuntuu jääneen levy päälle. Lehtiartikkeli ja haastattelu toisensa jälkeen toistaa samaa mantraa, mukaan lukien kolme vuotta sitten julkaistu kirja Why We Get Fat. Tuore artikkeli New York Timesissä ei tee poikkeusta.

Continue reading