
Hommaa piisaa sen verran, että olen joutunut ottamaan hieman etäisyyttä blogailuun. Muutama ilmoitusluontoinen asia tähän alkuun: Juttujani voi vastedes lukea Suomen suosituimmasta urheilulehdestä eli Fight Sportista. Poimi siis lehti mukaasi lähimmästä lehtihyllystä! Moni onkin ehkä jo huomannut, että sivun yläpalkkiin on ilmestynyt Palvelut-painike. Mikäli kaipaat henkilökohtaista valmennusta, niin ota yhteyttä. Kaiken hässäkän ohella olen kirjoittanut myös e-kirjaa, joka olisi tarkoitus julkaista vielä tämän kuun aikana. Katsotaan, miten käy!
Sitten asiaan. Syksyn pimeitä iltoja on mukava viettää kirjan äärellä. Mikäli kirjahyllysi kaipaa päivittämistä, niin suosittelen tutustumaan seuraaviin teoksiin.
Girth Control: The Science of Fat Loss & Muscle Gain
Alan Aragon on pitkän linjan ammattilainen fitness-alalla. Jos minun tulisi valita yksi esikuva ns. “ravisemuskentältä”, olisi se luultavasti Aragon.
Alan on loistava datanpureskelija, mutta surkea markkinointimies: harva on edes kuullut miehen kirjasta. Girth Control on erinomainen yleisteos ravitsemuksesta ja lihaskuntoharjoittelusta. Aragonin lähestymistapa on maltillista, tieteeseen nojaavaa, ja kirjan aiheita tarkastellaan hyvin kriittiseen sävyyn. Teos tarjoaa perustavanlaatuista tietoa urheiluravitsemuksesta, lisäravinteista, erilaisista ruokavaliosuuntauksista (paleo jne.) sekä itse treenaamisesta.
Girth Control ei todellakaan ole sieltä kevyimmästä päästä. Lukijan täytyy olla asialleen omistautunut, jotta kirjan jaksaa lukea kannesta kanteen. Jos et ole aiemmin lukenut alan kirjallisuutta, niin en ehkä suosittele aloittamaan Aragonin teoksesta. Jokaisen ravitsemus- ja liikunta-alan ammattilaisen taas tulisi ehdottomasti lukea Girth Control. Suosittelen tutustumaan myös miehen kuukausittain ilmestyvään Research review-julkaisuun
Miinukset
- Asia on raskasta ja teksti kuivaa. Hankalasti suositeltava.
- Helvetin ruma kansi. Luultavasti Alanin omaa käsialaa.
Plussat
- Pelkkää asiaa tiiviissä paketissa. Sopii alan ammattilaisille.
- Kriittinen, tieteellinen ja todella perusteellinen lähestymistapa.
- Massiivinen lähdeluettelo, joista riittää itseni kaltaiselle Pubmed-nörtille pureskeltavaa moneksi illaksi.
Maanantaisoturit
Kirja on vuonna 2009 kahvakuulaurheilun maailmanmestaruuden voittaneen Kukka Laakson sekä antropologi ja tietokirjailija Varpu Tavin yhteisteos.
Maanantaisoturit on erittäin helposti lähestyttävä kirja, jonka kieli on sujuvaa ja sisältö asiapitoista. Maanantaisoturit johdattelee lukijan asenne- ja ravintokappaleiden läpi kohti kahvakuulaharjoittelua. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka laaja kirjan treeniosio oli. Jos et ole aiemmin lukenut terveyskirjallisuutta, niin – päinvastoin, kuin edellä käsitellyn kirjan kohdalla – suosittelen aloittamaan tästä kirjasta.
Terveyskirjallisuuden konkareille Maanantaisoturit ei tarjoa asiasisältönsä puolesta oikeastaan mitään uutta. Kirjan vahvin anti onkin ehdottomasti sen munakas asenne. Napakkaa lähestymistapaa kuvaa hyvin eräs kirjan otsikko: “Terveys on suorituskykyä.”
Miinukset
- Terveyskirjallisuutta kahlanneelle teos tarjoaa vähän uutta.
Plussat
- Asenne ja tapa käsitellä terveyttä.
- Helposti lähestyttävä ja selkokielinen.
- Kattava kahvakuulaosio.
Luusto Lujaksi Elämäntavoilla
Kyseessä on Aamiainen Ruohikolla -blogista tutun Juhana Harjun toinen teos. Luusto lujaksi elämäntavoilla tarjoaa kattavasti tietoa luuston hyvinvoinnista ja siitä, miten siihen voidaan ravitsemuksellisesti vaikuttaa. Kirjassa on siteerattu roppakaupalla aiheeseen liittyvää tutkimusta ja sisältö tarjoaa varmasti uutta tietoa myös niille, joille aihe on entuudestaan tuttu.
Kieliasu on helppolukuista, kappaleet lyhyitä ja ytimekkäitä, ja asia on kaikinpuolin tiukassa paketissa. Kirjan tyyli on melko koulukirjamainen, minkä mainitsen miinuksena yksinkertaisesti siksi, etten keksi kirjasta mitään muuta negatiivista sanottavaa. Kaikinpuolin loistava teos.
Miinukset
- Koulukirjamainen.
Plussat
- Runsaasti asiaa selkokielisessä paketissa. Laaja lähdeluettole tarjoaa paljon syventävää materiaalia.
- Toimiva rakenne: lyhyet kappaleet, selkeät yhteenvedot jne.
The 4-Hour Body
The 4-Hour Workweek-kirjallaan tunnetuksi tullut Timothy Ferriss on julkaissut toisen kirjansa nimellä The 4-Hour Body. Kirja on eräänlainen kokoelma kehonkoostumuksen ja suorituskyvyn päivittämiseen tarkoitettuja niksejä. Kirjasta irtoaa vinkkejä vähän joka lähtöön: laihtumiseen, lihasten kasvatukseen, 15 minuutin orgasmiin, maratonin juoksemiseen jne.
Mitään erityisen tieteellistä tai vakavastiotettavaa asiaa kirjalta ei kannata odottaa. Sisätö on laaja ja mukaan mahtuu sekä faktaa että korkealentoista hömppää. Melko reilusti jälkimmäistä. 4HB:n parasta antia onkin ehdottomasti sen viihteellisyys. Ferriss on eriomainen kirjoittaja ja tarinankertoja. Miehen jutuissa on myös asennetta, joka resonoi oman maailmankuvani kanssa. Olen lukenut kirjan kaksi kertaa kannesta kanteen ja palaan siihen varmasti vielä tulevaisuudessa.
Miinukset
- Sisältää paljon hömppää.
Plussat
- Viihteellinen ja loistavasti kirjoitettu.
- Erittäin kattava.
- Asenne ja tapa käsitellä aiheita.










The 4-Hour Bodyn parasta antia oli mielestäni se tapa, jolla Ferriss lähti selvittämään ongelmia. Kerätään mahdollisimman paljon tietoa, testataan eri asioita ja mitataan, mitkä oikeasti toimivat ja mitkä eivät. Itsensä testaaminen ja mittaaminen on erinomainen tapa selvittää, mikä toimii juuri itselle kaikista parhaiten. Pelkkä fiilis voi kertoa paljon (ja välillä tietty huijatakin), mutta vielä enemmän saa irti, jos kykenee keräämään muutoksesta laadukasta dataa, josta näkee kuinka suuri se muutos on oikeasti ollut.
Samuli,
Totta ja ehdottomasti samaa mieltä. Voisin lisätä huomion tekstiin.